Lepopäivä nyt on ihan suhteellinen käsite. Kahdeksan tunnin koulupäivä takana. Mutta liikunnallisessa mielessä vapaapäivä. Nyt on jotenkin raskas olo, koko illan on laiskottanut, eikä ole oikein pystynyt keskittymään mitenkään. Tämä olo ei kuitenkaan taida johtua lenkin puutteesta vaan epämääräisestä syömisestä. Asustelen viikot itsekseni, ja jääkaappi ammottaa usein tyhjyyttään, joten syötyä tulee aivan liian epäsäännöllisesti ja -terveellisesti.
Tänään meinasin aamulla nukkua pommiin, joten aamupala oli skipattava. Tukka putkella aamuluennoille, josta piti kiirehtiä pakolliselle labrakurssille. Labrassa sitä sitten olla möllötettiin monta tuntia. Ruokatauko pidettiin puoli kahden aikaan iltapäivällä. Ruokalassa oli tarjolla ylimausteisia pippuripihviä jota ei pystynyt syömään, joten jouduin tyytymään perunoihin ja salaattiin. Illalla söin ison annoksen salaattia, neljä palaa ruisleipää sekä paketillisen kinuskipalloja. Kinuskipallot taitaa olla suurin syy tähän nyt vallitsevaan olotilaan. Blaah.
Minä olen jo pitkään ollut tällainen epämääräinen ruokailija. Eli ruokaa tulee syötyä millon sattuu ja mitä sattuu. Olen erittäin taipuvainen mielitekoihin, ja aivan liian usein annan niille periksi. Kuten tänään. Oudointa kuitenkin on että tiedän mistä koostuu terveellinen ruokavalio, kuinka usein pitäisi syödä jne. Ja tiedän varsin hyvin että tänään söin aivan liian huonosti. Mutta jostain kumman syystä näitä hienoja oppeja ei vain osaa toteuttaa käytännössä. Yksi hyvä syy taitaa olla se etten osaa laittaa ruokaa. Tai osaanhan sitä laittaa sen verran etten nälkään kuole, ja muutamaa ruokalajia osaan laittaa mainiosti. Mutta olen jo aika kyllästynyt niihin. Täytyisi keksiä jotain muuta. Mutta joka kerta kun yritän jotain uutta, niin se maistuu pahalle. Joko se ei maistu juuri miltään, kun en ole uskaltanut käyttää siihen tarpeeksi mausteita, tai sitten se on liian mausteista. Lähiaikoina olenkin suosinut sellaisia ruokia joita ei tarvitse sen kummoisemmin kokata, kuten paistettua kirjolohta, pihvejä, uuniperunoita jne. Olen siis kateellinen kaikille teille jotka osaavat kokata esim hyvänmakuista kasvisruokaa. Siihen en minä ole vielä pystynyt...
tiistai, 8. tammikuu 2008
Lepopäivä
tiistai, 8. tammikuu 2008
Tästä se lähtee
Olen yksi niistä ihmisistä jotka tekivät uudenvuodenlupauksia. Minä
lupasin kohottaa rapissutta kuntoani, kuten niin moni muukin tässä
maassa. Olen syksystä asti uskotellut itselleni että tällä kertaa se
oikeasti onnistuu. Se jää nähtäväksi. Alkuun olen kuitenkin jo päässyt.
Olen 22 vuotias, tällä hetkellä painan 61,5kg ja pituutta on 158cm, eli olen normaalipainon ylärajoilla. Liikuntahistoriani ei ole kovin kummoinen. Pienenä äiti ja iskä kyyditsivät satujumppiin ja temppukerhoihin. Ala-asteella harrastin muutaman vuoden rytmistä voimistelua, josta siirryin joukkuevoimistelun pariin. Kun laitetaan pahimmassa teini-iässä olevia tyttöjä kilpailemaan joukkuettain toisiaan vastaan lajissa jossa voittajat valitaan tuomaroinnilla, ei siitä voi seurata mitään hyvää. Huhhuh. Voin vaan toivoa että nykyään voimistelupiireissä vallitsee toisenlainen kilpailu- ja joukkuehenki. Huonojen kokemuksieni takia menetin vuosiksi innostuksen urheiluun. Jonkinasteinen kiinnostus palasi vasta seitsemäntoistavuotiaana kun olin vaihtarina. Siellä kasasimme lentopallojoukkueen tytöistä jotka eivät ikinä olleet pelanneet lentopalloa, eli olimme kaikki samalla lähtöviivalla. Joukkuehenki oli loistava, ja onnistuneiden treenien jälkeen oli aivan mielettömän hyvä olo, vaikka kädet olivatkin ensimmäiset kuukaudet mustelmilla jatkuvasti. Suomeen paluun jälkeen lentopallo sattuneesta syystä jäi. 158 cm ei ole kovinkaan arvostettu pituus lentopallopiireissä. Silloin kuvaan astui seinäkiipeily. Sarjakortti lähimmälle kiipeilyseinälle, ja kerran viikossa parin tunnin sessiot. Sekin kuitenkin jossain vaiheessa jäi, kun samojen seinien ramppaus alkoi käymään yksitoikkoiseksi. Kiinnostuksen säilyminen olisi vaatinut luonnonseinille lähtemistä. Ja lopulta kiipeilykaverikin vaihtoi paikkakuntaa.
Lähiaikoina olen urheillut enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Ensimmäiset marketlenkkarit ostin noin vuosi sitten. Silloin lähinnä kävelyä varten. Jossain vaiheessa uskalsin lähteä lenkkipolulle juoksutarkoituksessa. Ja yllätin itseni aivan täysin. Sehän oli oikeastaan aika kivaa. Ja sitä ajatusta tässä on jalostettu eteenpäin.
Viime kesänä kävelin ja pyöräilin työmatkani lähes päivittäin, loppukesästä kunto olikin jo jonkin verran noussut. Silloin kävin ensimmäistä kertaa elämässäni pitkällä juoksulenkillä. Oikeat juoksun harrastajat eivät välttämättä kutsuisi sitä juoksuksi, mutta minulle se oli sitä. Jaksoin juosta puolentoista tunnin lenkin. Maasto oli tasaista asfalttia, eikä vauhti ollut päätähuimaava, mutta oli se kuitenkin aika saavutus. Syksyllä paluu opintojen pariin ja siinä sivussa tehtyihin pitkiin työpäiviin kaupan kassalla veivät lopulta kaiken ajan. Ei innostanut viiden tunnin koulupäivän ja sen päälle tehdyn kuuden tunnin kassavuoron jälkeen enää lähteä lenkille.
Joulun alla innostus lenkkeilyyn taas heräsi. Voi kun vaan olisi aikaa. Hommasin itselleni kunnolliset lenkkarit ja tuulta pitävät vetimet. Avokätinen joulupukki toi lahjaksi Polar RS200sd juoksutietokoneen lenkkikaveriksi (ei se pukki kyllä muuta tuonutkaan). Ja päätin että kun minulla kevätlukukaudella ei enää ole töitä, niin on aikaa laittaa kunto uuteen uskoon. Silloin alkaa minun urheilullisempi elämä. Tarvitsen konkreettisempia tavoitteita kuin pelkkä epämääräinen 'kunnon parantaminen'. Tarvitsen tavoitteita jotta jaksan motivoitua jatkamaan lenkkeilyä alkuinnostuksen laannuttua. Päätin että tämä tyttö juoksee ensi kesänä kympin. Tällä hetkellä tuntuu että se on vielä kovin kaukainen tavoite. Mutta sitä silmällä pitäen on jo harjoittelu aloitettu. Olen tämän vuoden puolella ehtinyt jo käydä viisi kertaa lenkillä. Nyt pitäisi malttaa olla lähtemättä ihan joka päivä lenkille, jottei tapahdu loppuunpalamista ja kyllästymistä heti alkuunsa.
On se juoksutietokone sitten näppärä kaveri. Siihen kuuluu footpad (laite joka solmitaan kengnnauhoihin kiinni) joka osaa laskea matkaa ja nopeutta. Ja se osaa laskeskella kaikenlaisia hienoja tietoja lenkistä esim.
pvm kesto keskisyke % matka kulutetut kalorit
2.1. 27min 168 85 (ei mitattu) 282
3.1. 46min 165 83 5,2 463
4.1. 1h15min 149 75 8,4 569
5.1. 55min 141 71 5,5 381
6.1. lepo
7.1. 40min 164 82 4,6 362
Prosenttiosuudet ovat siis sykkeen osuus maksimisykkeestä. Jotka näissä lenkeissä ovat aika korkeat. Suhteessa siihen että suurimman osan ajasta olen kuitenkin kävellyt. Alamäissä vähän juossut jotta syke on pysynyt suht tasaisena. Paitsi 4. ja 5. päivän lenkeissä jotka olivat puhtaasti kävelyä.
Olen 22 vuotias, tällä hetkellä painan 61,5kg ja pituutta on 158cm, eli olen normaalipainon ylärajoilla. Liikuntahistoriani ei ole kovin kummoinen. Pienenä äiti ja iskä kyyditsivät satujumppiin ja temppukerhoihin. Ala-asteella harrastin muutaman vuoden rytmistä voimistelua, josta siirryin joukkuevoimistelun pariin. Kun laitetaan pahimmassa teini-iässä olevia tyttöjä kilpailemaan joukkuettain toisiaan vastaan lajissa jossa voittajat valitaan tuomaroinnilla, ei siitä voi seurata mitään hyvää. Huhhuh. Voin vaan toivoa että nykyään voimistelupiireissä vallitsee toisenlainen kilpailu- ja joukkuehenki. Huonojen kokemuksieni takia menetin vuosiksi innostuksen urheiluun. Jonkinasteinen kiinnostus palasi vasta seitsemäntoistavuotiaana kun olin vaihtarina. Siellä kasasimme lentopallojoukkueen tytöistä jotka eivät ikinä olleet pelanneet lentopalloa, eli olimme kaikki samalla lähtöviivalla. Joukkuehenki oli loistava, ja onnistuneiden treenien jälkeen oli aivan mielettömän hyvä olo, vaikka kädet olivatkin ensimmäiset kuukaudet mustelmilla jatkuvasti. Suomeen paluun jälkeen lentopallo sattuneesta syystä jäi. 158 cm ei ole kovinkaan arvostettu pituus lentopallopiireissä. Silloin kuvaan astui seinäkiipeily. Sarjakortti lähimmälle kiipeilyseinälle, ja kerran viikossa parin tunnin sessiot. Sekin kuitenkin jossain vaiheessa jäi, kun samojen seinien ramppaus alkoi käymään yksitoikkoiseksi. Kiinnostuksen säilyminen olisi vaatinut luonnonseinille lähtemistä. Ja lopulta kiipeilykaverikin vaihtoi paikkakuntaa.
Lähiaikoina olen urheillut enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Ensimmäiset marketlenkkarit ostin noin vuosi sitten. Silloin lähinnä kävelyä varten. Jossain vaiheessa uskalsin lähteä lenkkipolulle juoksutarkoituksessa. Ja yllätin itseni aivan täysin. Sehän oli oikeastaan aika kivaa. Ja sitä ajatusta tässä on jalostettu eteenpäin.
Viime kesänä kävelin ja pyöräilin työmatkani lähes päivittäin, loppukesästä kunto olikin jo jonkin verran noussut. Silloin kävin ensimmäistä kertaa elämässäni pitkällä juoksulenkillä. Oikeat juoksun harrastajat eivät välttämättä kutsuisi sitä juoksuksi, mutta minulle se oli sitä. Jaksoin juosta puolentoista tunnin lenkin. Maasto oli tasaista asfalttia, eikä vauhti ollut päätähuimaava, mutta oli se kuitenkin aika saavutus. Syksyllä paluu opintojen pariin ja siinä sivussa tehtyihin pitkiin työpäiviin kaupan kassalla veivät lopulta kaiken ajan. Ei innostanut viiden tunnin koulupäivän ja sen päälle tehdyn kuuden tunnin kassavuoron jälkeen enää lähteä lenkille.
Joulun alla innostus lenkkeilyyn taas heräsi. Voi kun vaan olisi aikaa. Hommasin itselleni kunnolliset lenkkarit ja tuulta pitävät vetimet. Avokätinen joulupukki toi lahjaksi Polar RS200sd juoksutietokoneen lenkkikaveriksi (ei se pukki kyllä muuta tuonutkaan). Ja päätin että kun minulla kevätlukukaudella ei enää ole töitä, niin on aikaa laittaa kunto uuteen uskoon. Silloin alkaa minun urheilullisempi elämä. Tarvitsen konkreettisempia tavoitteita kuin pelkkä epämääräinen 'kunnon parantaminen'. Tarvitsen tavoitteita jotta jaksan motivoitua jatkamaan lenkkeilyä alkuinnostuksen laannuttua. Päätin että tämä tyttö juoksee ensi kesänä kympin. Tällä hetkellä tuntuu että se on vielä kovin kaukainen tavoite. Mutta sitä silmällä pitäen on jo harjoittelu aloitettu. Olen tämän vuoden puolella ehtinyt jo käydä viisi kertaa lenkillä. Nyt pitäisi malttaa olla lähtemättä ihan joka päivä lenkille, jottei tapahdu loppuunpalamista ja kyllästymistä heti alkuunsa.
On se juoksutietokone sitten näppärä kaveri. Siihen kuuluu footpad (laite joka solmitaan kengnnauhoihin kiinni) joka osaa laskea matkaa ja nopeutta. Ja se osaa laskeskella kaikenlaisia hienoja tietoja lenkistä esim.
pvm kesto keskisyke % matka kulutetut kalorit
2.1. 27min 168 85 (ei mitattu) 282
3.1. 46min 165 83 5,2 463
4.1. 1h15min 149 75 8,4 569
5.1. 55min 141 71 5,5 381
6.1. lepo
7.1. 40min 164 82 4,6 362
Prosenttiosuudet ovat siis sykkeen osuus maksimisykkeestä. Jotka näissä lenkeissä ovat aika korkeat. Suhteessa siihen että suurimman osan ajasta olen kuitenkin kävellyt. Alamäissä vähän juossut jotta syke on pysynyt suht tasaisena. Paitsi 4. ja 5. päivän lenkeissä jotka olivat puhtaasti kävelyä.
